Julkaistu Synkoopissa nro. 2/2003, op. 71

Arvostelu:

Pianon avain 1
Suomalainen Pianokoulu: Alkusoitto
Bastien Piano Basics osa 1
Musikatti

Pianokouluja joka makuun - tositarkoituksella tai huvin vuoksi

Kukapa ei muistaisi vanhaa kunnon Michael Aaronin pianokoulun Intiaanitanssia? Oliko se sinullekin se ainoa kappale, jonka opit kunnolla? Tai jäikö edes mitään muuta mieleen lapsuuden pianotunneista? Entäpä se kammottava kappale, joka oli läksynä kuusi kertaa, eikä siltikään alkanut sujua? Pianokoulut ja ennen kaikkea niiden sisältämät kappaleet saattavat vaikuttaa yllättävän paljon lapsen oppimismotivaatioon. Tosin epäpätevä opettaja voi tehdä hyvästäkin pianokoulusta huonon - ja loistavan opettajan oppilas soittaa hyvin, vaikka pianokoulu olisi vain keskinkertainen.

Nykyään harva opettaja enää käyttää aikansa elänyttä Aaronia. Tilalle on tullut iso liuta toinen toistaan iloisempia ja värikkäämpiä pianokouluja. Esittelen tässä muutamia mielestäni erityisen mielenkiintoisia uudehkoja sarjoja. Työskennellessäni pianonsoiton opettajana olen käyttänyt opetuksessani kaikkia esittelemiäni pianokouluja Suomalaista Pianokoulua lukuun ottamatta. Harkitsen ottavani senkin käyttöön, sillä sarja näyttää parantuvan huomattavasti uusitun painoksen myötä. Kyselin pianokouluista myös oppilaitteni mielipiteitä.

Useimmat pianokoulut noudattavat suurin piirtein samaa kaavaa. Aluksi selitetään perusasiat, kuten soittoasento, nuottien aika-arvot, tahtilajit ja soittotekniikan alkeita. Kotimaisissa pianokouluissa on istuma-asentoa myöten esitetty kaikki alkeisopetuksen perustiedot. Kaikissa vihkoissa opetetaan alussa perustekniikat, kuten legato ja staccato. Piano, forte ja muut dynaamiset merkinnät selvitetään myös melko varhaisessa vaiheessa. Pedaalia kotimaisissa pianonsoiton alkeisvihkoissa ei jostain syystä esitellä laisinkaan. Tekstiosat on pyritty kirjoittamaan mahdollisimman lyhytsanaisesti, selittäen ennemminkin nuottiesimerkein ja kuvin kuin sanoin. Yleensä tekniikan opetus jää opettajan harteille - tekniikkaa onkin vaikea oppia kirjoista, koska ongelmatkin ovat usein hyvin yksilöllisiä. Kaikkiin pianokouluihin sisältyy musiikkisanasto ja nuottikartta.

Pianon avain avannee tien tutkintomenestykseen

Pianon avain on uudehko (1995) kotimaisin voimin tehty pianokoulusarja. Sen tekijät Meri Louhos, Hui-Ying Liu-Tawastjerna ja Carlos Juris ovat tunnettuja pianisteja ja pedagogeja. Kirja vastaa tasoltaan musiikkiopiston peruskurssia 1/3.

Pianon avain lähtee liikkeelle itse musiikista nuottien opettamisen sijaan. Vihkon alussa on useita papukaijalla merkittyjä sivuja, joiden kappaleet on tarkoitus opetella opettajaa matkimalla. Näin oppilas pääsee heti käyttämään pianoa koko klaviatuurin leveydeltä, eikä hänen tarvitse soittaa vain keski-c:n ympäristöstä. Ikävä kyllä Pianon avaimeen tehty mainio promo-cd, jolla vihkon kappaleet on esitetty, ei ole yleisesti saatavilla.

Nuotinluvun perusteet vihkossa on selvitetty lyhyesti, mutta selkeästi: ensin esitellään rytmit, sitten korkeat ja matalat sävelet sekä "harppaukset viivalta viivalle ja välistä väliin". Sorminumeroita on vain siellä, missä ne ovat tarpeen. Kappaleet vaikeutuvat nuotinluvullisesti niin nopeasti, että useimmille lapsille lisämateriaali on välttämätöntä. Etenkin jotkut loppupuoliskon kappaleet vaativat jo ahkeraa harjoittelua tai hyvää nuotinlukutaitoa. Pianon avaimeen onkin luvassa helpompi aapisosa ja nyt jo sarjasta on saatavilla Alkeisohjelmisto, jossa on helpohkoja kappaleita. Alkeisohjelmiston nuotit on painettu paljon isommalla kuin Pianon avain 1 -vihkon. Suuremmat nuotit olisivat tarpeen myös 1-osassa, mutta ilmeisesti tilan säästämiseksi nuotit on painettu yhtä pienellä kuin "aikuisten" nuottivihkot. Pianon avain sisältääkin yhteensä 87 kappaletta ja lisäksi vielä värikuvia ja pieniä harjoituksia. Monet kappaleet ovat kuitenkin lyhyitä, välillä jopa vain yhden rivin mittaisia. "Oikeita", hienoja kappaleita vihkossa voisikin olla enemmän. Tarttuvia melodioita on liian vähän, eikä Pianon avaimessa ole yhtään varsinaista "hittikappaletta". Kansanlauluvaltaisen kappalevalikoiman mausteena on hieman oopperasovituksia. Ikävä kyllä kansanlaulut - sen enempää kuin oopperakaan - eivät aina ole sitä, mitä nykylapset mieluiten soittavat.

Pianon avain etenee johdonmukaisesti. Lähes joka sivulla on selkeä otsikko, joka kertoo, mitä uutta asiaa kappaleessa on tarkoitus opetella. Uudet asiat on myös lyhyesti selitetty pienissä laatikoissa. Usein uusiin rytmeihin tai tekniikoihin liittyy myös pieniä, mukavan helppoja harjoituksia. Huomaamattaan oppilas oppii Pianon avaimen parissa myös musiikin teorian perusteita.

Jokaiseen uuteen asiaan liittyy vähintään kaksi kappaletta. Tämä ei aina suinkaan ole riittävästi: monille lapsille Pianon avain etenee liian nopeasti. Opettajan täytyykin muualta hankkia oppilaalle sopivia kappaleita niistä asioista, joista oppilas tarvitsee lisäharjoitusta.

Pianon avaimen kuvissa seikkailee Pepe-niminen koira. Kuvat ovat pieniä ja värikkäitä, ja usein ne liittyvät jollakin tavalla saman sivun kappaleisiin. Kuvia voisi olla enemmänkin: etenkin pienemmät lapset löytävät kappaleeseen sopivan tunnelman kuvien avulla. Kuvat ovat avuksi myös läksyn löytämisessä. Työssäni olen havainnut, että usein lapset eivät muista kappaleitten nimiä, mutta he muistavat kyllä kuvan, joka kappaleeseen liittyy. Esimerkiksi Volgan lautturit muuttuu helposti "Luistelijoiksi", koska samalla sivulla on luistelijoita esittävä kuva.

Kaikki kappaleet ovat C-duurissa siihen asti, kun perustekniikat ja rytmit on esitelty. Myöhemmin lapset pääsevät soittamaan myös G-, F- ja B-duurissa sekä a-, e-, d- ja g-mollissa. Uudet sävellajit tehdään tutuksi hyvin perusteellisesti: joka sävellajista opetetaan asteikot, kolmisoinnut ja kadenssit. Kussakin sävellajissa on useita kappaleita peräkkäin, jotta lapsi ehtisi omaksua sävellajin kunnolla ennen kuin seuraava esitellään.

Duettoja ei alun helppojen "papukaijakappaleitten" jälkeen ole kuin muutama, eivätkä nekään ole kovin inspiroivia. Ohjelmistovihkot korjaavat puutetta, mutta monesti sarjan lisäosat jäävät hankkimatta. Pianon avaimen duetot ovat sellaisia, joissa oppilaat voivat soittaa sekä primoa että secondoa. Mukana voisi lisäksi olla myös sellaisia kappaleita, joissa olisi opettajan soitettavaksi tarkoitettu säestys ja helppo oppilaan osuus. Lapset kuitenkin lähes poikkeuksetta pitävät "hienoista" duetoista, joissa opettajalla on vaikeampaa soitettavaa. Uudenaikaisen Pianon avaimesta tekee se, että vihkossa on mukana myös vapaata säestystä sekä improvisointia. Näiden osuus ei ole suuren suuri, mutta pianokoulun ensimmäiseen osaan ei voisi enempää mahduttaakaan - niin paljon on muuta opetettavaa.

Oppilaitten kommentteja:

Voisi olla tuttujakin lauluja enemmän. (Emma, 10v.)

Kappaleet ovat aika helppoja. Ei tarvitse olla tutumpia. Ne kappaleet ovat aika ikäviä, jotka ovat hitaita, sillä pidän nopeista kappaleista. (Meeri, 10v.)

Kappaleet ovat kivoja. Kuvat kelpaavat, mutta niitä saisi olla enemmän. (Ville, 10v.)

Tämän kirjan kappaleet ovat kivoja. Jotkut kappaleet ovat helppoja ja jotkut vaikeita. Tekstiä on sopivasti. (Elisa, 10v.)

Suomalainen Pianokoulu -sarja uudistuu lupaavasti

Suomalainen pianokoulu -sarjasta (R. Lehtelä, A. Saari, E. Sarmanto-Neuvonen) on äskettäin (2002) ilmestynyt Alkusoitto-osan uusittu painos. Vaikeustasoltaan Alkusoitto vastaa Bastien-sarjan ensimmäistä osaa: yksinään se ei riitä 1/3-tutkinnon suorittamiseen. Suomalaisen Pianokoulun varsinainen ykkösosa ilmestyy uutena painoksena vasta ensi syksynä. Sarjaan kuuluu myös ohjelmistovihkoja sekä teoriatehtäviä sisältäviä puuhavihkoja.

Alkusoiton uudistettu painos yllättää postitiivisesti: vihkoon on ilmestynyt uusia tehtäviä ja kappaleita. Ja mikä tärkeintä, lisäykset ovat mainioita! Edellisen painoksen vanhojen kappaleitten (enimmäkseen kansanlauluja) seasta löytyy nyt entistä enemmän kaikkien tuntemia lastenlauluja, kuten Pienen pieni veturi ja Rati riti ralla. Tuttujen laulujen innostavaa vaikutusta tuskin kukaan opettaja kieltää. Mukaan on mahtunut myös pari duettoa sekä moderneja kappaleita. Kirjalliset tehtävät ovat selkeitä ja mukavia. Uudet asiat, kuten rytmit ja intervallit, on esitetty selkeästi ja havainnollisesti kuvien ja esimerkkien avulla. Mustavalkoisissa kuvissa touhuaa lauma ystävällisiä, värityshalun herättäviä jänöjusseja.

Pianon avaimen tavoin Suomalainen Pianokoulu lähtee liikkeelle ennemminkin musiikista kuin nuoteista. Aluksi oppilas saa soittaa korvakuulolta, improvisoiden ja opettajaa matkien. Ensimmäiset nuoteista soitettavat kappaleet ovat yllättävän vaikeita. Uusia nuotteja tulee kerralla suuri määrä. Heti alkuun oppilas joutuu myös soittamaan molemmilla käsillä yhtä aikaa. Tuntuu siltä, että Pianon avaimen tapaan Suomalainen Pianokoulu on suunniteltu erityisesti musiikkiopistojen käyttöön: musikaalisuustestit läpäisseille lapsille, joiden odotetaan harjoittelevan ahkerasti ja kiltisti. Monet Suomalaisen Pianokoulun Alkusoiton kappaleet ovat kuitenkin yksinkertaisempia ja helppotajuisempia kuin Pianon avaimen kappaleet.

Suomalainen Pianokoulu -sarjan ongelma on se, että eteneminen on joskus liian nopeaa. Vihkon puolivälissä kappaleet vaikeutuvat ison harppauksen verran. Kädet alkavat yhtäkkiä soittaa koko ajan yhtä aikaa; eivät enää unisonossa tai vastaliikkeessä. Samaan aikaan oppilas joutuu kohtaamaan muitakin uusia asioita, kuten käsien paikan vaihtelua tai hankalia rytmejä. Ongelmat on kuitenkin helppo ratkaista antamalla oppilaalle sopivan tasoisia lisä harjoituksia.

Sävellajeja ei Suomalaisen Pianokoulun Alkusoiton parissa opi tuntemaan. Vihkosta löytyy C-, F-, G- ja D-duurissa sekä a-mollissa olevia kappaleita. Sävellajien selittäminen ja havainnollistaminen on jätetty opettajan huoleksi. Opetustyötä hankaloittaa se, että kappaleet eivät ole sävellajien suhteen minkäänlaisessa järjestyksessä. Myöskään asteikkoja tai sointuja ei vielä opeteta.

Muuten Suomalainen Pianokoulu on epätavallisen opettajaystävällinen: vihkon lopusta löytyy opettajalle tarkoitettu luku, josta saa toimivia ideoita. Vaikka kokenut opettaja oivaltaakin itse kunkin kappaleen tarkoituksen ja parhaan opetustavan, eivät lisävinkit ole koskaan pahitteeksi. Opettajan sivut lukemalla kokenutkin opettaja pystyy hyödyntämään vihkoa tehokkaammin; voi käydä jopa niin, että opettaja itsekin oppii uutta!

Iloista ja värikästä pianonpimputusta Bastienin tahdissa

Amerikkalainen Bastien Piano Basics -sarjassa (James Bastien, 1985) kiinnittää ensimmäiseksi huomiota iloinen ulkoasu. Nuottien suuri koko tekee kappaleista helpon näköisiä. Sarjan Piano Level 1 -osaa edeltää helpompi pianoaapinen, ja ensimmäisen osan rinnalla voi käyttää sarjaan kuuluvia ohjelmisto-, teoria-, nuotinluku- ja tekniikkavihkoja.

Bastien-sarja näyttää houkuttelevalta: suuria, värikkäitä kuvia on lähes joka sivulla. Niissä ilkamoi värikkäitä, nauravia olioita, kuten eläimiä, kenkiä ja ilmapalloja. Paitsi että kuvat saavat lapsen tarttumaan vihkoon mielellään, ne ovat myös pedagogisesti perusteltuja. Jokainen kuva on tarkoin suunniteltu sivulla olevan kappaleen tueksi. Kuvat auttavat eläytymään kappaleen tunnelmaan ja houkuttelevat keksimään musiikkiin sopivia tarinoita.

Ehkä osittain suuren nuottikoon ja kuvamäärän takia Bastien-sarjan 1. ja 2. osa yhdessä vastaavat musiikkiopistojen 1/3-peruskurssia. Itse pidän ykkösosan helppoutta mieluummin hyvänä kuin huonona asiana. 1/3-tutkinnon suorittamiseen saattaa kulua useitakin vuosia: jos lapsi joutuu vuosikausia soittamaan samaa alkeisvihkoa, hän saattaa luulla edistyvänsä hitaasti - puhumattakaan kyllästymisestä. Uusi pianokouluvihko motivoi lasta harjoittelemaan; seuraavaan osaan pääseminen on lapselle suuri saavutus.

Rytmi- ja tekniikkaharjoituksia Bastien 1-pianokoulussa ei ole juuri lainkaan, ehkä siksi, että sarjaan kuuluu niin paljon erillistä oheismateriaalia harjoituksineen. Pedaalia esiintyy vihkossa useaankin otteeseen. Lasten mielestä on yleensä hauskaa päästä kokeilemaan pedaalia. Kappaleet on myös suunniteltu siten, että lapsi voi todella keskittyä pedaalin käyttöön: muita uusia asioita ei ole esitelty samalla. Muutenkin vihkon kappaleet ovat yksinkertaisia, mutta silti mukavan kuuloisia. Tässä suhteessa suomalaiset pianokoulut voisivat ottaa mallia Atlantin takaa. Mukaan on mahtunut myös muutamia tarttuvia "hittikappaleita", kuten esimerkiksi Beethovenin Ode to Joy -melodia ja sarjan tekijän oma Walzing Elephants, jossa olisi ainesta vanhan Aaronin Keinun ja Intiaanitanssin nykyvastineiksi. Jos raiskaavaa sovitusta Dvorakin Largosta (New World Symphony) ei oteta lukuun, vihkon kappalevalikoima on suorastaan loistava. Tekijä on onnistunut mahduttamaan 54-sivuiseen vihkoon myös rockia, boogieta, kansansävelmiä ja modernia musiikkia (Bastienin omaa). Jos vihkoon vielä jotakin lisää toivoisi, niin duettoja - nelikätisiä ei Bastien-sarjassa ole ollenkaan.

Bastien-sarjan ykkösosan kaikki kappaleet ovat duurissa (C, F ja G) ja ne ovat lähes poikkeuksetta melodisia tai rytmikkäitä. Useimmat kappaleet pohjautuvat I, IV ja V asteen sointuihin: vihkosta oppii hyvin vapaan säestyksen alkeita, jos opettaja käyttää asiaan hieman aikaa eikä vain soitata vihkoa järjestyksessä läpi. Asteikot opetetaan vasta vihkon toisessa osassa, mutta mikään ei estä opettajaa soitattamasta niitä jo aikaisemmin. Sorminumeroita kappaleisiin on merkitty sopivasti. Vihkon alun helpoissa sävelmissä melodia ei vaihtele käsien välillä epäloogisesti, kuten joissakin kotimaisten pianokoulujen kappaleissa.

Muista alkeisvihkoista poiketen vasemman käden nuottien opettaminen ei Bastien 1:ssä alakaan keski-c:stä vaan oktaavia alempaa. En ole havainnut tämän vaikuttavan suuntaan eikä toiseen nuottien oppimisessa. Kokemukseni mukaan lapset oppivat nuotit aika hyvin Bastien-sarjan pelkän 1. osan avulla. Myös sävellajit tulevat tutuiksi. Useimpiin kappaleisiin on merkitty tyhjä viiva, johon pitää kirjoittaa kappaleen sävellaji. Idea on mainio, koska usein lapset pitävät tehtävistä. Sen sijaan opettajan "kuulustelemist" tyyliin "mikäs tämän kappaleen sävellaji on?" he pitävät joskus ärsyttävänä.

Oppilaitten kommentteja:

Etenemisvauhti on aika sopiva, mutta välillä se oli vähän liian helppo. Kuvat olivat aika hyviä, värikkäitä ja mielestäni sööttejäkin (heh) mutta joskus vähän lapsellisia. (Johann, 12v.)

Ei ole yhtään ikävää kappaletta. Kuvat ovat joskus hauskoja ja on hyvä että on värejä. Haluan kokeilla seuraavaa osaa. (Aleksi, 10v.)

Kappaleet ovat vauhdikkaita ja tosi mukavia. Kappaleet ovat osittain helppoja. Ja kappaleiden ei tarvitse olla tuttuja. Tekstiä on sopivasti. Eteneminen on aika hassu sillä aika alussa on vaikeita kappaleita jotka sopisivat kirjan loppupäähän. Mielestäni kirjassa ei ole ollut ikäviä kappaleita. Kuvat ovat hassuja, kivoja ja hurmaavia. Värit ovat hyviä. (Meeri, 10v.)

Pitäisi olla helpompia ja tutumpia lauluja. Kappaleet on jotkut tosi kivoja ja jotkut tylsiä! Mutta kirja on kiva kun se on niin värikäs ja kivat kuvat. Haluaisin soittaa toisen osan. (Meri)

On kivempi soittaa kirjasta joka on värikäs ja jossa on kuvia kuin kirjasta, joka on mustavalkoinen. (Iida, 15v.)

Kappaleet ovat kivoja eikä niitä soittaessa ikävysty! Kirjassa jotkut kappaleet ovat vähän liian helppoja, mutta osittain siinä on myös sopivia kappaleita. Kirjassa voisi ehkä olla enemmän tuttuja lauluja. Kuvia on vähän liikaa. Niitä on tungettu joka kappaleeseen ja nurkkaan. Väreistä ei ole puutetta! Värit antavat lisää energiaa soittajalle. Kansikuva voisi olla yhtä vaikuttava kuin sisältö. Kappaleet ovat hyvin monimuotoisia ja erilaisia. (Anniina, 11v.)

Voisi olla hieman paksumpi ja saisi olla enemmän kappaleita, pitkiä ja lyhyitä. (Noora, 12v.)

Mielestäni yli puolet kappaleista oli helppoja. Suurin osa kappaleista oli hauskoja, mutta on pari tylsääkin kappaletta mukana. Uusia asioita on tullut sopivasti. Värejä on tarpeeksi ja kuvat ovat superhauskoja. (Jan, 11v.)

Kappaleet ovat minusta tässä soittokirjassa helppoja sekä kauniita. Minusta tämän kirjan kappaleita on aina mukavampi harjoitella kuin toisen soittokirjani (Pianon Avain 1). Huonoa on se, ettei kappaleet useinkaan ole kovin tunnettuja. Ryminä- ja räminäkappaleet ovat hirveitä! En jättäisi tätä sarjaa kesken, ehei! (Lotta, 10v.)

Musikatti - pianonsoittoa ja hassua huumoria

Nykyaikaisen tekniikan suomia mahdollisuuksia on käytetty uusissa pianokouluissa hämmästyttävän vähän. Tänä päivänä luulisi olevan itsestään selvää, että kaikkiin pianokouluihin liittyisi ainakin cd-levy, jolta voisi kuunnella kaikki vihkon kappaleet. Ammottavaa aukkoa paikkaamaan ilmestyi viime vuonna kotimaisin voimin tehty Musikatti (sävellykset L. Kilpiö, toim. A. Kaihola, J. Kimanen). Pianonsoittopaketti sisältää sekä nuottivihkon että cd-rom-levyn, josta löytyy kappaleisiin liittyviä pelejä ja videoesityksiä. Muista pianokouluista Musikatti eroaa siinä mielessä, että se muistuttaa enemmänkin ohjelmistovihkoa kuin perinteistä pianokoulua. Musikatti siis sisältää ainoastaan erilaisia asteittain vaikeutuvia kappaleita - ei selittäviä tekstejä, teknisiä harjoituksia eikä teoriatietoa. Teoriaan voi sen sijaan paneutua perinteistä tapaa mukavammin: pelaamalla Musikatti-rompun pelejä. Pakettiin sisältyy myös pieni, mutta hyödyllinen opettajan vihkonen.

Tasoltaan Musikatti vastaa suurin piirtein musiikkiopistojen 1/3 -kurssitutkintoa. Koska kaikki selittävät tekstiosat ja havainnolliset kuvat puuttuvat (myös rompulta), Musikatti vaatii seurakseen hyvän opettajan. Varsinaisen "opettavan" osuuden puuttuminen ei haittaa - en ole huomannut lasten muutenkaan kovin innokkaasti lukevan pianokoulujen tekstiosioita. Kappaleet vaikeutuvat sopivaa vauhtia, eikä uusia asioita opeteta liikaa kerralla. Sävellajien opettamisen Musikatti tekee vieläkin vaikeammaksi kuin Suomalainen Pianokoulu, mutta oppilaan ainoaksi oppikirjaksi Musikatti on tuskin tarkoitettukaan.

Myös kappaleitten puolesta Musikatti eroaa muista pianokouluista: kaikki vihkon kappaleet ovat saman säveltäjän kynästä lähtöisin. Mukana ei ole sen enempää kansanlauluja kuin oopperasovituksiakaan. Kappaleet ovat usein iloisia ja ennen kaikkea rytmikkäitä. Suurin osa kappaleista on C-duurissa, mutta myös modernia aineistoa on mukana lukuisine ylennys- ja alennusmerkkeineen. Vihkon lopussa on useita nelikätisiä kappaleita, joiden secondo-osuus sopii paitsi opettajan, myös pikkuisen edistyneemmän oppilaan soitettavaksi. Kilpiön nelikätiset ovat tunteikkaita, vitsikkäitä ja reippaita - suoraan sanoen loistavia! Kaiken kruunaa se, että rekisteröitynyt käyttäjä voi tulostaa internetistä säestyksiä vihkon muihinkin kappaleisiin. Ainoa, mitä vihkoon voisi vielä toivoa, niin pari tuttua laulua ja muutamia perustekniikkaa kehittäviä harjoituksia.

Musikatin kuvat ovat humoristisia ja kirkkaan värisiä, niin vihkossa kuin rompullakin. Herkullisen ihastuttavia ovat rompun värikkään ilmeikkäät eläinhahmot, jotka myös kommentoivat pelaajan menestystä ja ääntelevät ja liikehtivät hassusti. Kannen kuva vaikuttaa hieman liikaa pikkulapsille suunnatulta: 10-vuotiaat saattavat kavahtaa vihkoa kuvan takia, vaikka sisällöltään Musikatti on suunnattu vielä 11-vuotiaille.

Jos lapsia usein riemastuttaa jo pianokoulun nimen sanaleikki, niin Musikatin sisältökään ei liene pettymys. Kappaleitten nimet ovat aivan oma lukunsa: duurissa olevan Barbien päiväkävelyn vieressä on mollivoittoinen Ken tuolla vollottaa. Ja Vaarin pitkät jutut -niminen kappale sisältää ainoastaan puoli- ja kokonuotteja. Kuvassa vaari tarinoi autuaasti nukkuvalle lapsenlapselleen - kilometrin pituinen paperiarkki kädessään. Niin kappaleitten nimet kuin kuvatkin osuvat aina hyvin kohdalleen kappaleen tunnelman kanssa.

Rompun pelit jaksoivat ihanien eläinhahmojen ansiosta viihdyttää pitkään aikuistakin pianistia. Muistipelissä pärjää liian pitkälle arvaamalla, mutta muut pelit olivat onnistuneita. Kala- ja laivanlastauspelit olivat viihdyttävimpiä ja kehittävimpiä. Laivanlastauspelissä lastataan oikea määrä sopivan pituisia nuotteja tahtilajimerkinnällä varustettuihin laivoihin. Jos nuotteja lastaa liikaa, laiva uppoaa. Lopuksi tietokone vielä soittaa rytmit. Kalanruotopeli taas on oiva säveltapailun kotiopettaja: Musikatti-kissan pitää kuunnella levyn pianistia tarkasti ja valita eri nuottivaihtoehdoista kuulemansa aihe. Jos kissa tunnistaa soivan nuottiesimerkin oikein, se saa kalan ja pääsee etenemään yhden rappusen ylöspäin. Onnistumisia ja epäonnistumisia kommentoivat animaatiot ovat hellyttäviä ja huvittavia. Pelaajalla on joskus vastustamaton kiusaus vastata kysymyksiin tahallaan väärin, koska myös epäonnistumisanimaatiot ovat kutkuttavan kivoja... Jäämme oppilaitteni kanssa odottamaan jatko-osia!

Musikatti on niin uusi, että ainoastaan yksi oppilaani on ehtinyt soittaa sitä pidempään kuin pari viikkoa. Tässä hänen mielipiteitään:

Hyvä että tekstiosia ei ole. Ne on tyhmiä. Niistä ei ole hyötyä minulle. Ikäviä kappaleita ei ole (seuraa pitkä lista hauskimmista kappaleista). Kuvat ovat kivoja. Niitä pitäisi olla enemmän. Tahtoisin jatkaa. (Jos sarja vain saa jatkoa.) (Veera, 8v.)

Ulla Gartz

Kirjoittaja työskentelee pianonsoiton opettajana omassa yrityksessä ja valmistelee pianokouluihin liittyvää pro gradu -työtä.

Ullan Pianokoulun kotisivuille